maanantai 1. kesäkuuta 2015

Loman ensimmäinen aamu.





Blogi on elänyt hiljaiseloaan. Eikä siihen ole mitään erityistä syytä.
Olimme toukokuun alussa viikon Kreikassa, ja kun koitin laatia matkasta jotain kivaa lomapostausta, oli suuria ongelmia saada tekstiä julkaistua (en edelleenkään saa kuvia isoiksi). Ajattelin jo että antaa blogin olla. Kun en tänne kumminkaan enää juuri ehdi/jaksa/osaa tulla kirjoittamaan.

Mutta nyt sitten, kun on aikaa rauhoittua, kesäloman merkeissä, niin ajattelin että joskos jotain kuvia vielä koittaisin laittaa. Ja olkoonkin kuvat taas aamupalasta; lempparijuttuni loma- ja vapaapäivinä. Kun arkisin ei ehdi juuri aamupalaa syömään.
Tänä aamuna kotileipomon kaurasämpylää avocadolla & oltermannilla, jogurttia persikalla, hunajalla & cashewpähkinöillä ja kahvia mustana.

Näillä eväillä kohti ensimmäistä lomapäivää. Ulos kun katsoo, voi olla melko varma että tämä päivä on tarkoitettu kotipäiväksi. Ja onneksi rästihommia riittää, jotka on viisainta hoitaa heti pois alta. On vaatekaapin siivoilua, keittiön tasojen järkkäilyä, eteisen naulakkokin pursuilee vielä osin talvisemmista vaatteista.
Siis reippaasti hommiin!

3 kommenttia: