perjantai 6. helmikuuta 2015

Hedelmiä, talven ensimmäinen flunssa, matkakuumetta, painonpudotusta...




Meillä syödään normaalistikin paljon hedelmiä. Mutta nyt kuluneen talven ajan hedelmien kulutus on ollut ennätyksellisen kovaa. Eskarilainen pistelee illassa kaksi-kolme appelsiinia, banaanin, rypäletertun...neljäsluokkalainenkin syö kun kuorii, pilkkoo, tuputtaa & tarjoaa.
En tiedä onko vitamiineilla osuutta (uskon tietenkin lujasti), mutta ollaan oltu tosi terveitä koko syksy ja talvi. Ympärillä kun tuntuu jylläävän melkoinen flunssakausi.
Nyt sitten kuitenkin eilinen ja tämä päivä on mennyt eskarilaisen yskiessä; huilien ja leffoja katsellen. Toivonmukaan menee nopsaa ohi, ei ainakaan vaikuta kovin rajulta lentsulta!

Sitten asiasta seuraavaan,
Ihana tunne kun lomia on tiedossa; enää 2 viikkoa talvilomaa (joka on vuoden ainoa loma koko perheellä) & 2½kk  Kreikan matkaan (jonne lähden poikien kanssa ja lähtee reissuun muutakin sukua). Olen niin innoissani tulevista lomaviikoista! Tietenkin. Kukapa ei odottaisi lomaa arjen haasteista.

Etelänlomaan on tosiaan enää vajaa kolme kuukautta, ja olisi nyt rutistettava sellainen 8-9kg pois sitä ennen. On ollut vissykuuria, ananaskuuria, "juttailua", kaloreiden laskemista....yritystä on ollut. Ja jokusen kilon olen saanutkin pois, niistä maksimiluvuista missä olen ollut.
Nyt mietin että käyttäisinkö tätä blogia nyt vähän ruokavalio/painoasioidenkin pohdiskeluun?
Kotiäitiaikoina tämä oli päiväkirjamainen enemmänkin. Sitten välillä vain "pelkkiä kotinurkkia". Mutta koska blogi on omani, se voi olla mitä vain. Ruokailuja, lenkkeilyjä, ja taas välillä niitä olohuonekuviakin.

Ajattelin nyt kuitenkin kokeilla. Eli kuvata vähän enemmän päivittäin; päiväkirjamaisesti; aamupaloja, lounaita ja ehkä siinä ohessa mainita jos kilo tippuu?

6 kommenttia:

  1. Täällä myös flunssailtu nyt, aika vähän pojat olleet koulusta tänä lukukautena pois mitä vertaa viime vuoteen. Nyt ovat olleet vuorotellen ja nyt minun vuoroni...yyh tätä kaktusta kurkussa.

    Ihanat hedelmäkuvat! :) Toki postailet mistä haluat, itse ainakin tykkään lueskella monipuolisia blogeja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paranemisia sinnekin!
      Kiitos kommentistasi, kyllä mä sitten aattelin kirjottaa ihan mitän mieleni tekee. Liikaa kun miettii, niin lopulta loppuu aiheet. Elämä kun menee eteenpäin niin ne kiinnostuksen kohteetkin muuttuu ;) Ei ole enää niitä päiväuniaikoja jolloin kirjoitteli blogia...

      Poista
  2. Herkullisen näköinen hedelmäkori! Sitä tulin kysymään, että minnekäs päin Kreikkaa olette lähdössä lomailemaan? Itse olen ollut pariin otteeseen Kreetalla (sekä itä- että länsipuolella) juuri huhti-toukokuun vaihteessa, ja täytyy sanoa, että se on kyllä sään puolesta kaikkein parhainta aikaa. En ole oikein helteen ja tukahduttavan kuumuuden ystävä, joten minulle nuo alkukesän säät sopivat paremmin. Ainakin edellisellä reissulla lämpöä oli kuitenkin ihan kiitettävästi, 23-30 astetta, joten kylmä ei tullut silloinkaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me lähdetään siis ihan toukokuun alussa Kreetalle! Ihana kuulla että sinulla on sieltä hyviä kevät-kokemuksia :) Meilläkään pojat ei oikein näyttäneet viime kesänä jaksavan niitä helteisimpiä päiviä niin turha mennä ihan kuumimpaan aikaan...Jostain luin että luontokin olisi keväällä kauneimmillaan=kukkaloistossaan!

      Poista
  3. Näistä herkullisista terveysruuista saa itsekin tsemppiä, joten lisää vaan! Mukavaa helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! KANNUSTUKSESTA johtuen päätän sitten kirjoittaa vähän sekalaisemmin mistä milloinkin :)

      Poista