tiistai 22. lokakuuta 2013



Huomenta.
Arki on palannut yhden syyslomalaisen palatessa kouluun. Juhlat on juhlittu, tältä erää.
Tällä viikolla ollaan järjestetty nuorimmalle "syysloma" siten että vaihdetaan lapsi "lennossa" kun itse olen iltavuorossa. Perjantaina pappa astuu "hoitorinkiin". Kullanarvoisia ovat mummut, mammat ja papat. Ja olen sitä mieltä että päiväkotilapsikin tarvitsee lomansa. Ei se ole aina niin hääviä kun nostetaan puolinukkuvana sängystä ja raahataan keskelle toiminnantäyteistä päiväkotiarkea. Jossa pitää kokoajan tsempata, jaksaa keskittyä ja toimia ryhmän vauhdissa.

Meillä on siis tälläviikolla nämä ihanat aamut, kun piirretyt pyörii aamulla ekana, kahvia kuluu puolipannua, raahustellaan pyjamahousuissa puoleenpäivään, ihastellaan ikkunasta pakkasaamua. Eilen käveltiin kirjastoon ja oli niin kaunista että harmitti kun kamera ei ollut mukana. Nyt meinaan saada meidät liikkeellä vielä kun on maa kuurassa, jos mentäisiin järvenrantaan. Kamera mukana.

Kivaa viikkoa!

6 kommenttia:

  1. Kyllä, lomia kaipaavat pienet päiväkotilaisetkin. Meillä eka osa syyslomaa vietetty viime viikolla ja nyt viikonlopuksi lähdetään kylpylään, kääks :) No, pääasia että lapset tykkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muutakun iloista kylpylälomareissua teille, reppu täyteen reipasta mieltä...pitää ottaa lapsista mallia ;)

      Poista
  2. Onpa ihanan valoisaa teillä! Ja kaunista muutenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! sattuikin aurinkoinen päivä ja siivottu koti harvinaisesti samalle päivälle ;)))

      Poista
  3. Kuulostaa oikealta... Välillä pitää höllätä pienten ja isojen ja tosiaan hengailla vaikka pyjamahousuissa puoleen päivään;) Kun hidastaa välillä, näkee yksinkertaisen kauniita asioita ympärillään;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta!! Ihan ärsyttää ja ahdistaa usein miten kiireiseksi elämä on mennyt. Inhoan termiä "ruuhkavuodet", mutta jotenkaan ei tunnu olevan vaihtoehtoa kuin mahtua muottiin...onneksi on näitä rauhallisempia päiviäkin. Nautitaan niistä ♥ Valokuvia olen ottanut pitkästä aikaa vaikka millä mitalla, kun ehtii nähdä asioita :)

      Poista