lauantai 26. maaliskuuta 2011

Hyvä ruoka, parempi mieli!


 Piti tehdä ihan vain perus fetasalaatti, josta pienillä lisäyksillä tulikin katkaravulla ja basilikalla höysteytty. Varsinaista salaatinkastiketta ei juuri koskaan käytetä, salaatin sekaan luraus oliviiöljyä, rouhaus mustapippuria ja annoksen päälle balsamicoa.

 Iltapalaksi miesväki toivoi plättyjä; mansikkahillolla ja kermavaahdolla. Vaahto jäi vispaamatta, mutta hillonkin kera nämä teki kauppansa. Tein ekaa kertaa tälläisiä pieniä, ikivanhalla valuratapannulla. Hyvin onnistui ja aika hauska niitä oli paistaakin. Paistaessa muistelin mummua. Kuinka mummu istui keittiöjakkarallaan essu päällä ja paistoi isoa taikinaa ja sitä mukaa kun tuli valmista, me muksut pistelimme ne hyvällä ruokahalulla suihimme. Vieläkään en saa lätyistä niin pitsireunaisia kuin mummu. Ehkä minäkin sitten mummuna :)

Tiskikone on kolmatta päivää toimimattomana. Käsitiskiä tulee kiitettävät määrät. Ja vettä kuluu. Ja aikaa. Eipä sillä että kiire olisi minnekään, mutta...

Viikonlopulle ei kummempia suunnitelmia. Huomenna lastentarvikekirpparille tekemään (toivottavasti) löytöjä pojille. Ja huomenna illansuussa elokuviin isomman pojan kanssa.

2 kommenttia:

  1. Oi, pikkulettuja! Meillä äiti paistoi aina pieniä lettuja ja mummu isoja. Itse paistan isoja, mutta täytyykin kysyä, käyttääkö äiti vielä sitä valurautapannua vai saisiko sen adoptoitua.

    VastaaPoista
  2. sain kanssa palautetta että pienet on parempia :D

    VastaaPoista