keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

minit tomaatintaimet



Edistystä tomaattirintamalla, olen valikoinut toivonmukaan vahvimmat yksilöt jatkamaan kasvuaan yksiöissään.

Vaalin näitä pieniä suurella rakkaudella, tahdon omanmaan tomaatteja!!

Nyt alut kasvavat vielä keittiön pöydällä, ja osa verannalla. Laitoin vielä muutamaan vatiin lisää hajuhernettä ja jotain toista kukkaa, ihana ootella mitä mullasta alkaa pilkistää.
Vähän huolettaa vain kuinka alut pärjäävät viikonlopun ilman kastelua....

Mulla on myös tiedossa yksi aarre, yhdessä sienimetsässä, ja ajattelin sen ehkä ensi viikolla sieltä hakea, ellei joku ole jo korjannut talteen.. Harmittaa että viime syksynä en jaksanut ajatella täät kevättä, ja kuinka paljon tämä vanhan hylätty esine sopisi meidän pihaan :)
Pian siis kuulette, näette mistä on kyse!

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Listoja laativa Aamuihminen





Maananntain määritelmä itsestäni. Tälläinen minä olen. Olen sopeutuvainen lasten luonnolliseen univalve-rytmiin, olen ehdottomasti parhaimmillani ja tehokkaimmillani aamusta.
Jos nyt haluan ja koen tarpeelliseksi olla tehokas.
Usein se on tarpeellista jos haluaa että aikaa jää kaikelle muulle kivalle.

Tänään pyöräytin lapsille luonnonjugurtista, mansikoista ja banaanista ja lurauksesta hunajaa smoothiet. Jäi siitä lasillinen itsellekin, keitin kahvit ja laadin viikon ensimmäisen listan.
Aiheena; vapun mökkiviikonloppu merenrannalla!

Lapsien myötä listat ovat kasvattaneet suosiotaan, päässä on muuten niin paljon asiaa, ettei elämästäni tule mitään, jos koitan kaiken tarpeellisen muistaa.
Eikä minussa ole sitä spontaaniutta että pakkaisin kapsäkit fiiliksen mukaan ½ tuntia ennen reissua.
Tahdon että mukana on kaikki tarpeellinen, jotta lomalla voin keskittyä olennaiseen; LOMAILUUN :)

lauantai 24. huhtikuuta 2010

lisää kasviksia, enemmän kasviksia!


Viikon tavoitteena oli lisätä tuoretta, kasvista ja hedelmää, parempaan ollaan taas menossa!!! Talven horroksesta heräillään :)

ps. tämä oli viimeinen postaus tälle päivää, nautin lasillisen valkoviiniä, suljen koneen ja kiilaan itseni miehen viereen leffan pariin. Lauantai-illat on parhaita; sauna, saunanraikas & väsynyt & onnellinen olo. Eikä kiire minnekään!

torstai 22. huhtikuuta 2010

kevättä kirpparilta







Teen suurimman osan vaate"hankinnoista" kirppareilta! Mulle vaan tulee yksinkertaisesti parempi mieli, jos olen ostanut jotain jonkun toisen jo käyttämää, tulee parempi mieli siitä että ostos on yleensä löytö, huokea ja riemukas!
Osaan kyllä palata kirppisreissulta tyhjinkin käsin, olen oppinut katsomaan oikeita asioita ja ohittamaan ne pöydät joissa myydään risaa tai ylihintaista.
Ostaminen ei ole pakkomielle.
Vaan löytämisen ilo!

Kuten tämä kauniin vihreä kevättakki 7eurolla ja marimekon pinkki huivi 3eurolla! ja täysin uutta vastaavia!! :)

i`m happy!

ps. ja orvokit on istutettuna, pyörälenkki vielä tälle viikolle tekemättä, onhan tässä vielä viikkoa aikaa...

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Kestäviä leluja




Ennen kuin minusta tuli äiti. Toivoin että lapsemme leikkisivät puisilla leluilla, muovikrääsän sijaan. Ja edelleen kahden lapsen äitinä pidän kestävistä, puisista, puunvärisistä, värikkäistä brioista, palikoista, autoista.

Kuitenkin joka ainoa syntymäpäivä lapsia lahjotaan muovisilla, huonolaatuisilla leluilla. Isoilla, pahimmassa tapauksessa äänekkäillä leluilla. Välittämättä meidän toiveista.

Kuulemma lapset eivät välitä puisista leluista, vaan se on äidin toive.

Totta on että jos vastakkain asetetaan jättisuuri paloauto, jossa on nappeja jotka vinkuvat jokainen eri sävelmää. Ja pussillinen palikoita. Niin ainakin meidän pojat ryntäävät paloauton kimppuun, koska se on hetkellisesti kiinnostavampi, sen ajan kuin se toimii.

Mutta uskallan väitää että kestävät lelut ovat ne leikityimmät loppujen lopuksi. Ne kehittävät luovuuttakin erilailla.

Ja miksi lelu ei saisi olla myös aikuisen mielestä kaunis? Meillä puulelukori on alakerrassa, koska se on kiva katsella. Ja kun muut lelut menevät rikki, tai myydään pois. Tämän korillisen säästän muistoksi, näillä sopii vielä lastenlastenkin leikkiä.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

maanantaimurkinaa





Näin meillä tänään. :)Hyvä alku!!

Kuopuksella vatsa sekaisin ja tehtiin vatsaa tasapainottava smoothie; mustikkaa ja banaania, tuli hyvää!!

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Tavoitteita ensi viikolle


Syömispuoli on taas jotenkin rempallaan, syön mitä sattuu. Ja olo on sen mukainen. Ensi viikolla aion keventää, lisätä paljon tuoretta ja raakaa. Salaatteja ja hedelmiä!! Tässä kuvassa kaaliraastesalaatti jugurttikastikkeella.

Tavoittelen myös pihahommia päätökseen vadelmapuskin siivouksen osalta. Vanhat oksat saatava pois uusien tieltä! Ja viikonloppuna saamani orvokit istutettava ruukkuihin. Ja muutama muukin pihajuttu. Ainakin vielä kasvimaan kääntämistä.

Olkoon kolmas tärkeä tavoite pitkä fillarilenkki! Tahtoisin fillaroida enemmän, mutta jotenkin kummassa se aina ikäänkuin unohtuu. Autolla tehdään yli 3kilometriä suuntaansa matkat melkein aina, ja muuten kävellään rattaiden ja fillaroivan pojan kanssa. Hyötyliikunta kunniaan!!

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Kevätpipoja made by Äiti






Olen taas kerran ylittänyt itseni!! Ja niin ylpeä siitä, että haluan esitellä teille uusimmat luomukseni. Kolme kivaa raidallista pipoa, joihin idea lähti tietenkin aiemmin tilaamistani pipoista. Trikoota löytyi oman äitini kangaskaapista, saumurilla hurauttamiseen meni n.2min. per pipo :)

Tosin pipot eivät kestä lähempää tarkastelua. Saumat saattaa pikkuisen kiertää. Mutta minulle, joka olen aina ollut todella huono käsitöissä, tämä on iso saavutus!

Muutenkin on ollut virkistävä herätä näin kauniiseen aurinkoiseen lauantaiaamuun. Tänään luvassa paljon ulkoilu, hyvää ruokaa ja vain olemista.

ps. pikkumiehellä meinasin mennä hermot piponsovitteleen...

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Pitkä Perjantaiaamu on loistava alku viikonlopulle



Tänään on ollut täydellinen vapaapäivä. Poikien kanssa kyläilty ja aamupala/brunssi nautittu ystävän luona. Lapset leikkineet tosi nätisti keskenään. Kahvikin (ja muut lisukkeet) maistuu aina paremmalta hyvässä seurassa ja pitkällä kaavalla. Höpinää ja kikatusta neljä tuntia, ei voi olla parempi alku päivälle. Tai viikonlopulle! Sain mukaani vielä pinon "vanhoja" lehtiä, nuorimmainen simahti päikkäreille ja esikoinen jäi ulos.
Ihana rauha, kliseistä mutta totta: tiskikoneen ääni rauhoittaa, tunnen olevan samaan aikaan tehokas :)
Herkut tässä sivussa olkoon paheeni ja perjantain kunniaksi, muutama.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Kuumaa Valkoista...







Haen ideoita ja inspiraatiota kodin laittamiseen. Värimaailma on meillä hyvin pitkälle; valkoinen, turkoosi, tummapuu, keväänvihreä ja pinkki tehosteena. Seinäpinnat haluan aina jonkun väriseksi, niissä pelkkä valkoinen on tylsä. Valkoista on sitten matoissa, huonekaluissa, tekstiileissä. Viimeisin remppakohde on eteinen, johon haaveilin hillityn harmaata tapettia, mutta tapettikaupoilla en voinut vastustaa turkoosia. :)
Tykkään kyllä väreistä tosi paljon! Ja yleensä kodeista jossa näkyy persoonallisuus, ja että esineet ja huonekalut on hankittu kestämään, hyvin harvoin meille ostetaan kaupasta uutta. Vaan huonekalut ovat perittyjä, huudettuja, löydettyjä..ja sitten maalailen niitä tarvittaessa.
Kammoksun sisustamista jossa koko koti tai kodin yksi huone pistetään uuteen uskoon kertaheitolla. Tai että sohvaa vaihdetaan vuoden välein vain koska halutaan uusi. Ja koska niitä saa niin halvalla. Ja joka värissä.

MYYRÄ





Ihan parasta lukemista lapsille ja aikuisenkin makuun. Kaunis kuvitus on suuri plussa!! Meillä myyrä kirjoja jaksaa kuunnelle niin 1vee kuin 5veekin. Suosittelen tutustumaan. Myyrä ja sateenvarjo oli tämänpäivän päiväunisatuna.

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Unelmat ja Suunnitelmat paperilla





En osaa oikeastaan elää tekemättä leikekirjoja, listoja, muistiinpanoja, kalenterimerkintöjä...ennen kijoitin myös ahkeraan päiväkirjoja, korvaako tämä blogi nyt sen tyhjiön mikä on jäänyt päiväkirjojen jälkeen?
Asioiden laittaminen ylös auttaa hahmottamaan niiden todellista kiireellisyyttä ja tarpeellisuutta.
Joskus ne asiat todella ovatkin vain unelmia ja unelmiksi tehtyjä. Toteuttamiseen ei tule edes tarvetta.
Elämässä pitää olla unelmia. Muuten ei olisi elämää. :)

Leikekirjassa (tämän hetkisessä) on kotiin liittyviä asioita. Lähinnä pikkuremppaa ja sisustushaaveita. Olen laittanut tavoitteeksi jotain 10vuoden sisällä, osa on jo toteutunut ihan yllättäen, osa vaatii vielä vuosia ja säästöjä.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Veranta







Talossamme on kolme asiaa joihin aikanaan ihastuin. JOtka vaikuttivat vahvasti siihen että asumme tässä. Yksi niistä on veranta. Kylmä veranta nimenomaan! Tilana se on monikäyttöisin koko talossa. Keväällä se toimii kuraeteisenä ja taimien alku-kasvattamona (olipas sana). Kesällä se on lisätila, jossa voi istuskella aamuauringosta nauttien. Talvella siellä säilyy ruoat ja juomat kylmänä. JOulunaikaan ja muina juhlapäivinä! Ja ympäri vuoden verannalla säilyy suuressa valkoisessa laatikossa harrastevälineet, kumisaappaat, kuravaatteet, uimarenkaat, pelastusliivit, kukkaruukut ym. roinat. Ja lastenrattaat ja kasa kenkiä. :)

Tulevana kesänä on edessä projekti, johon kuuluu ikkunanpokien maalaus, verannan seinien maalaus ja lattiasta tarkoitus repiä muovimatto pois ja katsoa löytyisikö alta mahdollisesti puuta, jonka sitten maalaisi.

Tässä myös kuva ekoista istutuksista, jotka eilen kylvin; tomaattia, sipulia, retiisiä ja köynnöskrassia. Saa nähdä mitä niistä tulee, ekaa kertaa siis koitan siemenistä kasvattaa. Viime keväänä/kesänä ostin valmiin, jo aika hyvänkokoisen tomaatinalun ja kasvatin koko kesän tässä verannalle. Mutta tänä kesänä siirrän tuonne pihaan, on niin aurinkoinen paikka pihanperällä, että pakko koittaa tuleeko mitään satoa :) Jännää!!

ps. ne kaksi muuta asiaa oli keittiön puuhella ja yläkertaan vievät natisevat puurappuset, jotka ovat saaneet uuden maalin...mutta niistä jossain toisessa postauksessa

perjantai 9. huhtikuuta 2010

kurakelit, lapiot ja ämpärit!








Kukaan ei varmaan kuvaa uusia hiekkaleluja (saatika julkaise kuvia), mutta kun ne näytti niin herkullisen värisiltä, kun ne oli vielä puhtaat. Ja jotenkin kun maa on vielä harmaa, kurainen, märkä! Niin kontrasti kirkkaanväristen kuravaatteiden ja lelujen kanssa on jotenkin vaan tallentamisen arvoinen. Mainittakoon nyt vielä että valokuvien räpsiminen on yksi intohimoni :) Yhtä paljon jaksan ihailla maasta nousevaa uutta elämää, kevättä ja kukkia. Narsissien ja krookusten vihreät.